Uusi omalääkäri

  • eppu_nuotio_1000x530

Omalääkärimme on sisätautien erikoislääkäri. Hänen 
vastaanottonsa sijaitsee aivan kotimme lähellä, vanhan berliiniläisen jugendtalon toisessa kerroksessa.

Omalääkärin potilaan tulee olla sellaisessa kunnossa, että jaksaa nousta portaat, sillä hissiä talossa ei ole. Omalääkärin puoleen voi kääntyä vaivassa kuin vaivassa, hän ymmärtää puutteellistakin saksaa ja ohjaa tarvittaessa eteenpäin, tietää hyvän ihotautilääkärin, erinomaisen ortopedin ja loistavan gynekologin juuri minun tarpeisiini.

Omalääkäri on paitsi ikänsä kulmilla asuneen, myös muualta tulleen turva. Kotiutumisen kannalta oleellinen henkilö. Kotonaan oleminen merkitsee rentoutumista, sillä missä muualla ihminen on niin rento kuin kotona. Omalääkäri on turhan huolehtimisen ja jännityksen poistaja, se joka kiinnittää kulkijan osaksi yhteisöä. Lisäksi omalääkäri tietää minusta enemmän kuin useimmat.

Järkytykseni onkin melkoinen, kun verenpainelääke-
reseptin uusimiskäynnillä selviää, että omalääkärimme Frau Doctor Schlief-Pflug (nimi todellinen, ei keksitty) on myynyt vastaanottonsa. Vastaanottohenkilö näkee tyrmistykseni ja selittää Frau Doctorin jääneen eläkkeelle. Frau Doctor oli kyllä yrittänyt soittaa minulle, mutta valitettavasti olin poissa maasta. Verenpaineeni nousee. Olin Espanjassa! Olin siellä kirjoittamassa! Tein töitä! En lomaillut! Ja oli niin pirun kylmäkin! Ja Frau Doctor jäi sillä aikaa eläkkeelle! Kuinka hän saattoi! Ei omalääkäri voi jäädä eläkkeelle! Kesken kaiken! Miten minut nyt käy! Sisälläni on hirveä mekkala, mutta ilmeisesti saan pidettyä suuni kiinni, sillä vastaanottohenkilö ojentaa reseptipaperin ja toivottaa kaunista päivää.

Kävelen apteekkiin tietoisena siitä, että Frau Doctorin tilalla on nyt uusi Frau Doctor, joka haluaa tavata minut tutustuttuaan ensin papereihini huolellisesti. Kilometrin kävelymatkan aikana rauhoitun. Monen talon ulkoseinässä on messinkinen Hausarzt-kyltti. Vaihtoehtoja on. Asun omalääkärialueella. Apteekin ovella teen päätöksen tutustua uuteen Frau Doctoriin.

Aina sanotaan, että kaikki ansaitsevat mahdollisuuden. Myös uusi omalääkäri. Hän saa yrittää ymmärtää minua. Mieheni voisi valaista, että se ei ole yhteisestä kielestä huolimatta yli kolmenkymmenen vuodenkaan jälkeen helppoa. Uusi omalääkäri saa mahdollisuuden, hän saa koettaa tehdä oloni turvalliseksi saksan kielellä.

Uusimmat



Avainapteekit-lehti

Avainapteekit-lehden löydät myös Facebookista.


Ristikkovastaukset

Lähetä Avainapteekit-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako Avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje