Rauhoitu ja ikäänny rauhassa

  • 0216_elanyt

Arkkitehti C.L. Engel haaveili suurista kaupungeista, mutta päätyi Helsinkiin – ja sopeutui. Voimmeko mekin saavuttaa onnen tyytymällä, kysyy Ville Hänninen.

Jukka Viikilän tuore romaani Akvarelleja Engelin kaupungista kertoo arkkitehti C. L. Engelistä (1778–1840). Hän tuli Helsinkiin 38-vuotiaana, suunnittelemaan piskuiselle pääkaupungille näyttävää keskustaa.

Lopputuloksen näemme tänäkin päivänä.

Olen itse täyttänyt 38 vuotta jo ajat sitten ja tullut siihen tulokseen, että ikääntyminen on pirullista. Ihminen joutuu myöntämään itselleen heikkoutensa ja unelmiensa hataruuden – tai kieltämään kaiken. Kaikki voi mennä näennäisesti hyvin, mutta oma mieli tietää toisin.

Engelin kohdalla tarina ylevän tarinan takana on tavallinen. Myös pidättyväinen Engel killui keski-iän seitissä. Hän ei olisi tahtonut olla Suomen suuriruhtinaskunnassa, vaan komeassa virassa esimerkiksi Preussissa. Helsinkihän oli Venäjän syrjäkylä.

Arkkitehti tunsi hiekan elämänsä tiimalasissa valuvan. Hänen olisi päästävä Helsingistä heti, kun kuuden vuoden pesti päättyy.

Tiedämme tarinan jatkon. Engel jäi Suomeen. Häntä ei kutsuttu haaveilemaansa virkaan ulkomaille. Sen sijaan hän päätyi valvomaan julkista rakentamista intendentinkonttoriin Helsinkiin.

Engelin mieli sopeutui hyväksymään tapahtuneen.

Engel oli hyväosainen. Silti hänen kohtalonsa kiehtoo, sillä hän ei vaikuta katkeralta – hän on alistunut. Se on tuttu tunne monille, vaikka emme sitä välttämättä tiedosta. Tyydymme vain.

Viikilän kertomuksen C. L. Engel oppi tyytymään kohtaloonsa totuttuaan Helsingin oloihin ja lakattuaan mittaamasta elämäänsä.

Mittarit ovat vaarallisia. Engel vertasi tekemisiään vähäisempinä pitämiensä kollegoiden menestykseen ja koki olevansa sivuraiteella.

Iän karttuessa huomaa, että lapsi on mittareista tylyimpiä. Jokainen lapsen syntymäpäivä on itselle vanhenemispäivä, jolloin havahtuu ajan kuluun.

Tyttäreni täytti kymmenen vuotta viime viikolla. Se sai minut ajattelemaan itseäni saman ikäisenä ja ahdistuneena 13-vuotiaana. Muistin tyttäreni vauvanbodyssä, joka olisi useille nukeillekin pieni. Tuleeko tyttärestänikin liekehtiväsilmäinen nuori aikuinen? Millainen minä olen nyt?
Päällimmäinen tunne kaiken pohdinnan jälkeen on melankolia. Lopulta kaikki menee.

Yksi tapa taistella ikääntymisen aiheuttamaa melankoliaa vastaan on kääriytyä menneisyyteen, olla nostalginen. Nostalgia tuo etäisyyden, jonka ansiosta ei tarvitsekaan keskittyä nykyhetkeen.

Simon Reynoldsin Retromania on kuluneen vuosituhannen pelottavimpia teoksia. Se on tietokirja, joka kuvaa, miten pop-kulttuurin kuluttajat ovat kiertyneet itsensä ympärille sillä seurauksella, että koko pop-kulttuuri on tehnyt samoin. Nuorisoilmiöstä kehkeytyi pälvikaljuisten miesten kansoittama labyrintti, josta ei pääse ulos. Siellä hylätyt sielut vaeltavat vailla tulevaisuutta.

Mutta koska kaiken väistämättömyydelle ei mahda mitään, kannattaa ilmeisesti rauhoittua ja ikääntyä rauhassa. Niin moni tuntuu tekevän, ja sillä tavoin saavuttavan ainakin hetkittäin onnen tunteen.

Uusimmat



Avainapteekit-lehti

Avainapteekit-lehden löydät myös Facebookista.


Ristikkovastaukset

Lähetä Avainapteekit-lehden ristikkovastaukset tästä.


Sinustako Avainasiakas?

Avainapteekit tarjoavat avaimet terveytesi ja hyvinvointisi parhaaksi elämän eri tilanteisiin ammattitaidolla ja aidolla sydämellä. Tutustu etuihin ja liity Avainasiakkaaksi!

Liity Avainasiakkaaksi

Lue lisää eduista

Lähin Avainapteekkisi

Tilaa uutiskirje